Vastaanottohoitaja Sari Korhonen

vastaanottohoitaja sari

”Minulla tuli syyskuussa 2021 kaksi vuotta täyteen Silmäasemalla. Työskentelen Joensuun silmäsairaalassa monipuolisissa palvelutehtävissä: otan vastaan palvelusetelelipuheluita, teen tutkimushoitajan ja ulkohoitajan tehtäviä sekä olen vastaanotossa.”

”Monipuolinen työnkuva onkin todella hieno juttu, jota arvostan kovasti. Tulin alun perin vastaanottohoitajaksi, mutta tehtäviäni on laajennettu pikkuhiljaa, ja nykyään jokainen päivä onkin erilainen. Joensuu on varsin pieni yksikkö, mikä osaltaan mahdollistaa tehtävien monipuolisuuden – myös ideoita ja kehitysehdotuksia on helppo antaa; koen että pystyn vaikuttamaan työhöni.

Terveys- ja sosiaaliala on ehdottomasti minun alani. Olen koulutukseltani lähihoitaja ja sosionomi. Olen tehnyt useita vuosia hoitotyötä sekä työskennellyt muun muassa ikäihmisille suunnatussa kehityshankkeessa. Suoritin aikoinaan myös lähes kaikki sairaanhoitajan opinnot, mutta ne jäivät sitten lopulta kesken. Työskentelin opintojen ohessa KYS:ssä silmäosastolla, ja jo tuolloin mietin, että tämä on mukavaa hommaa. Kun sitten myöhemmin näin Silmäasemalla avoimen työpaikan, päätin heti hakea, enkä päivääkään ole katunut.

Koen, että taustastani on minulle suurta hyötyä asiakastyössä. Työssä tarvitaan hyviä organisointitaitoja sekä ennen kaikkea kykyä kohdata asiakas. Asiakkaita on monen ikäisiä, ja heille tulee aina puhua heidän kielellään. Hyvin hoidetut asiakaskohtaamiset saavatkin minut aina iloiseksi. Erityisen ihanaa on saada positiivista palautetta suoraan asiakkaalta, vaikkapa siitä, että asiat hoituivat yhdellä puhelinsoitolla.

Useimmiten saan positiivista asiakaspalautetta palvelusetelipuhelinasiakkailta – ehkä suomalaiselle luonteelle on helpompaa kiittää puhelimessa kuin suoraan kasvokkain. Ajoittain positiivista palautetta tulee myös puhetavastani, jossa kuulemma kuuluu voimakas Pohjois-Karjalan murre.”

Sari Korhonen, vastaanottohoitaja

Tutustuitko jo näihin?

palvelukoordinaattori

Töissä Silmäasemalla

Palvelukoordinaattori Minna Ventoniemi

Kesällä 2016 Silmäasemalle töihin tullut Minna Ventoniemi työskenteli aiemmin pitkän uran HUS:n palveluksessa leikkausosastolla sekä välinehuollossa sairaanhoitajana, esimiehenä ja apulaisosastonhoitajana.

Lue lisää
palvelupäällikkö nainen

Töissä Silmäasemalla

Palvelupäällikkö Anne-Mari Erholtz

Silmäaseman silmäsairaalassa palvelupäällikkönä työskentelevä Anne-Mari Erholtz nauttii moniammatillisesta työporukasta ja sairaalan toiminnan kehittämisestä.

Lue Anne-Marin tarina
palvelupäällikkö

Töissä Silmäasemalla

Palvelupäällikkö Tommi Korkatti

10 vuotta optikkoliikkeissä ja toiset 10 vuotta silmäsairaaloissa työskennellyt Tommi Korkatti aloitti kolme vuotta sitten palvelupäällikkönä. Taito kohdata asiakas ja kyky tarjota sopivimmat näönkorjausmenetelmät on hänelle työn avainasioita.

Lue Tommin tarina