Ei vain tyyliä, vaan elämäntyyliä – suomalaisille silmälasit ovat yhä useammin osa identiteettiä ja itseilmaisua

Silmälasit eivät ole enää vain näkemisen apuväline – ne ovat osa tyyliä, persoonaa ja arjen hallintaa. Silmäaseman tutkimukset ja asiakasdata osoittavat, että erityisesti naiset kokevat lasit osaksi identiteettiään ja tärkeäksi osaksi ulkonäköään. Monelle lasit ovat niin olennainen osa omaa ilmettä, ettei ulos lähdetä ilman niitä – vaikka muita asusteita puuttuisikin.

– ”Mieluummin ulos ilman rintaliivejä kuin ilman silmälaseja” on lause, jonka eräs kyselyymme vastannut naisasiakas kirjoitti. Lausahdus kertoo, kuinka silmälasit ovat monille paitsi välttämättömyys, myös itsetunnon ja itseilmaisun väline”, Silmäaseman kehys- ja aurinkolasivalikoimasta vastaava valikoimapäällikkö Hanna Airio toteaa.

Silmäaseman asiakasdata kertoo, että suomalaiset tekevät näkemiseen liittyviä valintojaan paitsi tyylin, vahvasti myös käytännöllisyyden ja pitkäjänteisyyden näkökulmasta. Yli puolet suomalaisista valitsee ratkaisun, joka toimii kaikissa tilanteissa. Yhä useampi ottaa silmälasit osaksi myös juhlapukeutumista.

 

– On selvästi nähtävissä, että silmälaseja ei enää vierasteta myöskään juhlapukeutumisessa, vaan yhä useampi viimeistelee juhla-asunsa upeilla kehyksillä. Samalla moni suomalainen on kuitenkin näkemisen ratkaisujen sekakäyttäjä – saattaa käyttää piilolinssejä erityistilanteissa, juhlassa tai vaikkapa urheillessa – mutta silmälasit säilyttävät asemansa näkyvimpänä ja monen tapauksessa näyttävimpänä ratkaisuna, Airio kuvailee.

 

Silmäasema juhlii kuluvana vuonna 50-vuotisjuhlaansa, jota juhlistettiin myös muotinäytöksen merkeissä. Näytöksessä tutustuttiin kauden silmä- ja aurinkolasitrendeihin ja nähtiin, kuinka lasit toimivat yhtä voimakkaina asusteina kuin korut ja laukutkin.

 

– Muotinäytös oli kunnianosoitus sille, kuinka silmälasit eivät ole vain käytännöllinen näkemisen ratkaisu vaan myös voimakas osa tyyliä. Halusimme näyttää, että kehykset voivat kruunata lookin yhtä elegantisti kuin mikä tahansa muu muotiasuste. Ja mikä tärkeintä, ne sopivat saumattomasti kaikkiin hetkiin: niin työpäivään, rentoon viikonloppuun kuin näyttäviin juhliinkin. Kauniit, persoonalliset ja kantajalleen sopivat kehykset tuovat uutta intensiteettiä kaikentyyppisiin asuihin, näytöksen stailannut stylisti ja muotitoimittaja Liisa Kokko kertoo.

Muoti muuttuu – suomalaiset tekevät siitä omanlaisensa ja yhdistävät käytännön, laadun ja yksilöllisyyden

Airion mukaan suomalaiset ovat usein varsin lojaaleja omalle tyylilleen, mutta myös yllättävän rohkeita väreissä ja muodoissa. Suomessa seurataan kansainvälistä muotia, mutta suomalaisten valinnoissa korostuvat astetta hillitymmät, mutta silti persoonalliset vaihtoehdot.

– Meillä moni etsii laseja, jotka kestävät aikaa, mutta eivät ole tylsät. Erityisesti kehysten väreissä uskalletaan tehdä persoonallisia valintoja. Suomalainen ostaa silmälasit yleensä 3–4 vuoden välein. Naisasiakas käyttää tilaisuuden usein myös tyyliuudistukseen, kun taas mies ostaa uudet lasit usein tarpeeseen – mutta muoti alkaa näkyä myös miesten valinnoissa, Airio kertoo.

Asiakaskäyttäytyminen osoittaa, että suomalaiset valitsevat laseihinsa erityisesti laadukkaita linssejä, linjakasta muotoilua ja harkittuja materiaaleja, kuten kevyttä ja allergisoimatonta titaania. Kehysten valinta on monelle henkilökohtainen ja visuaalinen prosessi, eikä suomalainen välttämättä useinkaan hae näkyviä brändilogoja, vaan omaa ilmettä.

– Suomalaiset ovat silmä- ja aurinkolasiostoksilla yllättävänkin leikkisiä. Moni asiakas sanookin suoraan haluavansa erilaiset kuin edelliset. Kehysten vaihto nähdään keinona uudistua – uusien, jännittävien silmälasien hankinta voi olla samanlainen piristysruiske ulkonäölle kuin hiustyylin vaihtaminen, Airio kuvailee.

Trendit 2025: matalaa, ylisuurta ja monikulmaista – somesta tutut sihteerilasit nousussa

– Muodin ytimestä löytyy nyt ratkaisuja kaikenlaiseen makuun, niin runsaasti vastakohtiakin mallistoista löytyy. Samaan aikaan tarjolla on niin niin ylisuurta kuin 2000-luvun alun matalaakin kehystä. Muotitalojen mallistoissa näkyy niin räväkkyyttä, minimalismia, muhkeaa pehmeyttä kuin kulmikasta särmää, Airio kuvaa.

Kauden silmälasimuodin ytimessä ovat 2000-luvun alun matalat kehykset, ylisuuret silmälasit, monikulmaisuus ja läpikuultavat värisävyt. Sesonkia kuvaa myös erilaisten tyylien kirjo: muotitalojen mallistoissa näkyy niin räväkkyyttä, minimalismia, muhkeaa pehmeyttä kuin kulmikasta särmää.

– Miesten ja naisten aurinkolasimuoti ottaa tänä vuonna askeleen matalampaan ja selkeämpään suuntaan. 90-luvun pienet kehykset ovat yhä pinnalla, mutta niiden lisäksi nousussa on ajattomuus. “Muotihuoneiden aurinkolasimallistoissa klassiset muodot saavat uutta ilmettä pienistä yksityiskohdista. Nyt halutaan malleja, jotka kestävät aikaa, Airio kertoo.

Aurinkolasimuodin 2025 väripalettia määrittää tuttuun tyyliin vuoden Pantone-väri, kahvin ja suklaan inspiroima pehmeä Mocha Mousse. Ruskean ja mustan vivahteiden rinnalle on noussut yllättäviä tulokkaita, kuten sininen, oliivinvihreä, liila, okra, vaaleanpunainen, oranssi ja turkoosi. Kilpikonnakuvioiduissa kehyksissä ihastuttaa vaaleanpunertava Pink Havanna -sävy. Liukuvärjätyt ja läpikuultavat asetaatit säilyttävät suosionsa.

– Kehykset ja linssit yhdistelevät monesti useampaa väriä. Perinteisten sävyjen lisäksi linsseissä on yhä enemmän punaista, sinistä, lilaa ja liukuvärjäyksiä. Yhä useampi yhdistää myös silmä- ja aurinkolasien parhaita puolia valitsemalla kehyksiin automaattisesti auringonvalossa tummuvat linssit, Airio sanoo.

Lue lisää Silmäaseman trendikatsauksista:

Silmälasit: www.silmaasema.fi/artikkeli/silmalasimuoti-2024
Aurinkolasit: https://www.silmaasema.fi/artikkeli/aurinkolasimuoti2025.html

Kuvat STT:n tiedotteen yhteydessä: https://www.sttinfo.fi/tiedote/ei-vain-tyylia-vaan-elamantyylia-suomalaisille-silmalasit-ovat-yha-useammin-osa-identiteettia-ja-itseilmaisua

Yhteyshenkilöt: