Yksityisten silmäterveyspalveluiden hyödyntäminen parantaa julkisten palveluiden saatavuutta
Kiireettömään erikoissairaanhoitoon jonottavien potilaiden määrä on THL:n tilastojen mukaan edelleen kasvanut viime vuoden aikana eri puolilla Suomea. Erityisesti jonot kaihileikkauksiin ovat pidentyneet huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Merkittävin syy odotusaikojen pidentymiseen on henkilöstöpula, jota olisi kuitenkin mahdollista helpottaa lisäämällä yhteistyötä yksityisten terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Johtava näönhuollon ja silmäterveyden yksityinen toimija Silmäasema on jo nyt tärkeä osa suomalaista silmäterveyden palvelurakennetta ja hoitaa ostopalveluna noin viidenneksen julkisista kaihileikkauksista hyvinvointialueiden kumppanina. Lisäksi Silmäaseman sairaaloissa leikataan vuosittain tuhansia kaiheja palvelusetelillä.
”Julkisen terveydenhuollon olisi mahdollista hyödyntää entistä laajemmin yksityisiä silmäterveyspalveluita mm. ostopalveluilla ja palveluseteleillä. Palveluseteleiden hyödyntäminen on nopea tapa mahdollistaa potilaille pääsy kaihileikkauksiin”, Silmäaseman liiketoimintajohtaja Annu Voutilainen toteaa.
”Kaihi ja muut erikoissairaanhoitoa vaativat silmäsairaudet tulevat yleistymään entisestään väestön ikääntymisen myötä. Oikea-aikainen hoitoon pääsy tukee ikääntyneiden kotona asumista ja parantaa elämänlaatua merkittävästi. Silmäasemalla on 18 yksityistä silmäsairaalaa, joissa tehdään vuosittain tuhansia kaihileikkauksia yksityisesti sekä julkisen terveydenhuollon palvelusetelillä tai ostopalvelulla. Meillä on mahdollisuus laajentaa julkisen terveydenhuollon kanssa tehtävää yhteistyötä, jolla pystytään vastaamaan kasvavaan tarpeeseen kustannustehokkaasti ja tarjoamaan potilaille oikea-aikaista hoitoa”, Voutilainen linjaa.
Silmäasema palvelee julkista sektoria paitsi ostopalvelun, myös laajempien ulkoistusten kautta. Yrityksellä on seitsemän julkisia palveluja tarjoavaa yksikköä – suurin niistä on Tilkan silmäsairaala Helsingissä.
Lisätietoja:
Annu Voutilainen, liiketoimintajohtaja, Silmäasema
[email protected], puh. 050 5913 196