Myymäläpäällikkö Minna Hämäläinen

apulaismyymäläpäällikkö

”Olen perheellinen matkustelusta, mökkeilystä ja jääkiekosta pitävä silmäasemalainen. Päädyin alalle ihan sattumalta vuonna 2001, kun aloitin puitesopimuksella myyjänä paikallisessa optikkoliikkeessä. Se oli pienten lasten äidille hyvä tapa tehdä töitä ja tutustua alaan. Kolme vuotta sen jälkeen siirryin Silmäasemalle, jossa olen toiminut myyjänä, apulaismyymäläpäällikkönä sekä nykyisin myymäläpäällikkönä.”

”Optinen ala on mielestäni todella kiehtova vyyhti terveydenhoitoa, myyntiä, markkinointia ja muotia, ja se kolahti minulle heti ensihetkestä. Asiakkaiden kanssa jutellessa saa kuulla tarinoita heidän elämästään ja usein myös historiastaan, joka yleensä linkittyy kauniiseen myymäläämme vanhan Rauman sydämessä. Samalla paljastuu näkemisen tarpeita, joita asiakas ei kenties ole itsekään vielä hahmottanut. Näissä kohtaamisissa saan aina tunteen, että olen tehnyt jotain merkityksellistä tälle ihmiselle, kun olen voinut auttaa häntä näkemään paremmin. Luottamus on iso juttu, sillä tätä työtä tehdään ”omilla kasvoilla”. Näkemisen lopputulos linkittyy asiakkaalle vahvasti näihin kohtaamisiin; kun olen oma itseni, niin silloin annan parastani myös myynnillisesti.

Työni muuttuu jatkuvasti monimuotoisemmaksi. Kaukana on se aika, jolloin myytiin vain silmälasit ja suositeltiin piilolinssejä asiakkaalle. Myyjän näkökulmasta vastuu omasta työstä tulee korostumaan entisestään; pitää hahmottaa ja hyödyntää laajempia osa-alueita. Aivan valtavan iso voimavara on hyvä tiimi, jossa saan olla osana. Kaikki tieto ja taito jaetaan, koetaan ilot ja kaikki muutkin tunteet yhdessä. Uskon, että tämä yhteen hitsaantuminen välittyy asiakkaille niin, että meille Silmäasemalle on mukava tulla. Minustakin on – edelleen joka päivä!”

Minna Hämäläinen, myymäläpäällikkö

dav

Tutustuitko jo näihin?

aluejohtaja

Töissä Silmäasemalla

Aluejohtaja Suvi Joutsenkoski

Vuonna 2020 Silmäasemalle myymäläpäälliköksi tullut Suvi Joutsenkoski on edelleen yhtä innostunut työstään kuin tuolloin - vain toimenkuva on muuttunut.

Lue Suvin tarina
myyjä ja lasit

Töissä Silmäasemalla

Optinen myyjä Ulla Glantz

Optinen myyjä Ulla Glantz päätyi optiselle alalle muista asiakaspalvelutehtävistä. Silmälasit olivat aina kiehtoneet häntä, joten ala veti puoleensa.

Lue Ullan tarina

Töissä Silmäasemalla

Silmäkirurgi Arvi-Matti Kuusniemi

Silmäkirurgi Arvi-Matti Kuusniemi on työskennellyt silmätautien erikoislääkärinä ja silmäkirurgina vuodesta 2018 lähtien: "Teen kaihi- ja linssileikkauksia, taittovirhekorjauksia ja hoidan glaukoomapotilaita. Pidän vastaanottoa muutaman kerran kuukaudessa Silmäaseman myymälöissä, se tuo mukavaa vaihtelua työhön". Hän kertoo, että Silmäasemalla on helppo työskennellä, koska käytössä on hyvät tietojärjestelmät, toimivat käytännöt ja ammattitaitoiset työkaverit, ja työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu sujuvasti.

Lue lisää