Optinen myyjä Ulla Glantz

myyjä ja lasit

”Olen ollut Silmäasemalla optisena myyjänä vuodesta 2004. Aloitin Sokoksen alakerrasta, josta siirryin Kaivopihan myymälään, jossa työskentelen tänäkin päivänä. Pikainen piipahdus jokunen vuosi sitten Myyrmäkeen antoi oppeja ja näkökulmaa myös erityyppiseen myymälään ja asiakaskuntaan.”

”Optiselle alalle päädyin muista asiakaspalvelutehtävistä. Silmälasit olivat aina kiehtoneet, olinhan käyttänyt niitä pikkutytöstä lähtien. Tuttavan haettua optikkokouluun heräsi kiinnostukseni alaan. Kun huomasin, että optikkoliikkeessä työskentelee optikoiden lisäksi myös myyjiä, päätin että hakeudun optiseksi myyjäksi. Tykkään vilkkaasta menosta, ja on ihanaa, kun on paljon asiakkaita. Myös työkaverit ovat erittäin tärkeitä. Tiimimme koostuu monen ikäisistä ihmisistä ja se on vahvuutemme.

Pidän kauniista asioista ja seuraan vahvasti muotia ja trendejä. Tämä on isoksi avuksi optisella alalla. Parasta työssäni on ihmisten auttaminen. Ja kun saa hyvät kaupat clousattua, on voittajaolo!”

Ulla Glantz, optinen myyjä

Tutustuitko jo näihin?

aluejohtaja

Töissä Silmäasemalla

Aluejohtaja Suvi Joutsenkoski

Vuonna 2020 Silmäasemalle myymäläpäälliköksi tullut Suvi Joutsenkoski on edelleen yhtä innostunut työstään kuin tuolloin - vain toimenkuva on muuttunut.

Lue Suvin tarina
apulaismyymäläpäällikkö

Töissä Silmäasemalla

Myymäläpäällikkö Minna Hämäläinen

Alalle sattumalta päätynyt Minna Hämäläinen työskentelee myymäläpäällikkönä Rauman Silmäasemalla. Jatkuvasti monimuotoisemmaksi muuttuva työ saa innostumaan joka päivä.

Lue Minnan tarina

Töissä Silmäasemalla

Silmäkirurgi Arvi-Matti Kuusniemi

Silmäkirurgi Arvi-Matti Kuusniemi on työskennellyt silmätautien erikoislääkärinä ja silmäkirurgina vuodesta 2018 lähtien: "Teen kaihi- ja linssileikkauksia, taittovirhekorjauksia ja hoidan glaukoomapotilaita. Pidän vastaanottoa muutaman kerran kuukaudessa Silmäaseman myymälöissä, se tuo mukavaa vaihtelua työhön". Hän kertoo, että Silmäasemalla on helppo työskennellä, koska käytössä on hyvät tietojärjestelmät, toimivat käytännöt ja ammattitaitoiset työkaverit, ja työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu sujuvasti.

Lue lisää